torstai 18. joulukuuta 2014

leikkiminen koiriemme kanssa

Vanha pohtii tällä kertaa..

sitä olennaisinta...

Leikin merkitystä koiralle..
Sanotaanhan että jos lapsi ei leiki- se ei ole terve; aivan samoin pentukoirasta tulee ajatella. Koira on vain pentu koko ikänsä omalla tavallaan - henkisesti ja fyysisesti terveenä se on aina motivoitavissa siihen leikkiin mikä sille tuottaa iloa. Ihminen on vain niin kekseliäs että on alkanut vetää oikeasta narusta, eli sen lisäksi että pitää hauskaa ja leikki koiransa kera; hän on valjastanut tämän alueenkin hyödyksi - hyödyksi mihin. Hyödyksi kouluttamiselle ja koiran käsittelylle.

Mitä tapahtuu kun leikitään.

Leikkiessä elämän realiteetit harjoitellaan ja niihin tutustutaan ja niitä maistellaan ikäänkuin suojakuvun alla. Leikin voi milloin vain keskeyttää ja todeta "hei täähän oli vain leikkiä". Leikin tasoa voi säädellä monin tavoin; ja sitä kautta käsitellä leikkijää oppimaan nimenomaan niitä elämän erilaisia realiteettejä ja kuinka ja miten niihiin oikeissa tilanteissa vastataan - eli muokata sitä millainen se leikkijän maailmankatsomus on sitten kun eletään sitä oikeaa elämää.

Erilaisia leikkijöitä
Kivataso
Leikkiessä kohdataan vain asioita joissa on kivaa.. Se on taso mikä on se turva-alue; kun leikki on kevyttä ja kivaa, Leikkipari  koira ja ihminen huomioidaanniin  että  koira on kokoajan se kuka on se kivan säätelijä - eli tulkitaan leikkiessä mihin asti koiralla on kivaa. Suurin osa nykyajan koirista leikkii parhaiten sillä tasolla kun sillä on kivaa.

Kiva leikkijä ei liikoja kiihdy; se käsittelee leikin vastapuolta ilman varsinaista haastamista. Leikissäkäytettyjä välineitä se kohtelee rajuimmassakin mielentilassaan kunnioittaen. (pennun kanssa leikkiessä sen ihmisen on oltava tunnetilaltaan tässä tilassa- jotta ei ylitä pennun rajoja vahingossa.)


Haasteellisempi taso
Tällä tasolla harjoitellaan jo tulevia koulutuksellisia asioita ja leikki haastaa sitä koirakaveria - aivan kuten toinen koirakin kuljettaa pentukoiran leikkiä - aluksi se on saanut aina voittaa mutta nyt se oppii kohtaamaan että se taistelukaverikin voi voittaa tai olla hankala ja leikki voi olla rajuakin mutta siitä selviää hengissä. Pelisäännöt ovat kunnossa kuitenkin ja selkeät ja niissä ei huijata.

Korkein taso
On sitten se koulutus - sekin perustuu leikille aluksi. Kaikki pidetään kivana ja se johtaa nopeasti leikkiin ohjaajan kanssa.  Pikkuhiljaa se leikkiin pääseminen vain kestää hieman pitempään ja ajastaan se itse työ onkin se leikki - josta saa ajoittain jotakin super leikkiä palkakseen - mutta työ on rakentunut leikiksi ja kivaksi peliksi ; missä on myös haasteita monella tasolla.


Tässä leikissä on jo haasteellisuutta ja haastamista molemmin puolin mukana.. vähän sellaista jukolan poikien painia:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti